Terveenä ja kylläisenä LCHF (VHH) ruokavaliolla

Terveenä ja kylläisenä LCHF (VHH) ruokavaliolla

Pieni huomio näin matkan varrella.

Omia aiheitaPosted by Veijo Puustinen Fri, October 25, 2013 20:47:38

Maa 2. 2013

Kävin tänään sairaalassa paksusuoliröntgenissä (Tietokonetomografia). Valmistautuminen siihen edellytti vuorokauden syömättä olemisen ja sitä ennenkin ruokamäärä puolen vuorokauden aikana oli täysin olematon. Monet muut jotka ovat käyneet samassa kuvauksessa ovat kertoneet nälän vaivanneen melko paljon. Minun huomioni oli se että nälästä ei ollut tietoakaan koko aikana. Mistä tämä voisi johtua? Minun johtopäätökseni on että koska saan suurimman osan ravinnostani ja energiastani rasvasta ja elimistöni on 4 vuoden aikan oppinut sitä käyttämään niin nälkää ei tullut yksinkertaisesti siitä syystä että kun syöty ravinto/energi loppui niin elimistö siirtyi automaattisesti käyttämään kehon rasvaa. Siityminen siihen että elimistö oppii käyttämään rasvaa hiilihydraattien sijasta energiana kestää asiantuntijan mukaan kaksi viikkoa joten minun 4 vuottani täyttää sen vaatimuksen oikein hyvin.

Syy kokeessa käyntiin oli minulla aikaisemmin ollut vatsakatari jonka yhteydessä keskusteluun lääkärini kanssa tuli kokeen mahdollisuus ja pyysin että se tehtäisiin. Näin vanhemmalla iällä ei ole vahingoksi tarkastaa niin paljon kuin mahdollista. Sukulaiseni kuoli paksusuolensyöpään joten ehkä sekin ”kummitteli” taka-alalla. Nyt odotellaan siiten vain tuloksia.



  • Comments(0)//terveydeksesi.fix4you.se/#post304